torstai 26. marraskuuta 2015

Tee käsin ja tallenna digitaalisesti


Perusopetuksessa kotitalous on yksi taito- ja taideaineista ja se tarjoaa oppilaalle monipuolisen mahdollisuuden oppia käytännössä niin ruoanvalmistuksen, leivonnan, kodinhoidon kuin vaatehuollon perusteita. Näiden käytännön työtaitojen lisäksi merkittäviä ovat myös yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen sekä tiedonhankinta- ja käsittelytaitojen omaksuminen.



Opetussuunnitelmatyötä tehdään parhaillaan ja yksi sen mukaisista laaja-alaisista osaamistavoitteista on tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Sitä luonnehditaan tärkeäksi kansalaistaidoksi sekä itsessään että osana monilukutaitoa. Se on siis oppimisen kohde ja väline.



Tieto- ja viestitätekniikka on vallannut niin kodit kuin kädet ja se haukkaa suuren osan arkisen yhdessäolon ajasta, mutta avaa myös kotitaloudessa uusia näkökulmia ja tarjoaa mahdollisuuksia. Esimerkiksi ennen kotitaloustunneilla parempiin suihin kadonneet tunneilla valmistetut tuotokset saadaan paremmin näkyville ja tehdyistä töistä konkreettinen kuva digitaalisessa muodossa vaikkapa oppiaineen blogiin tai Instagram-tilille. Näin myös kädentaidot  pääsevät esille, johon tieto- ja viestintätekniikka on oiva väline. Mottona olkoonkin ”tee käsin ja tallenna digitaalisesti”.



Peltolan kotitalouden kuulumisia voi seurata myös Facebookin kautta, jonne päivittyvät viikoittain oppiaineen kuulumiset ja ennen kaikkea ne käden tuotokset. Käy siis tykkäämässä meistä myös Facebookissa! Tekstin kuvituskuvina on väkähdyksiä seiskaluokkalaisten joululeivontakerralta.


Keraminen pipariukko vahti pipareiden paistoa 

maanantai 9. marraskuuta 2015

Makumatka mummolaan ja Mummo-Rap

Isoäidin kahvikutsuilla

Kahdeksannen luokan valinnaisryhmät aloittivat viikon makumatkalla mummolaan. Päivä alkoi Mummo-Rapillä, joka kirvoitti hymyn huulille.




Noutopöytään leivoimme suomalaisia perinneleivonnaisia ja vanhan kansan herkkuja.Tavoitteena oli harjaannuttaa opetussuunnitelman mukaista suomalaista ruoka- ja tapakulttuuria osana identiteettiä̈ sekä kodin juhlia. Päivän menu piti sisällään isoäidin kransseja, vilhelmiinoja, kaneliässiä, hilloviipaleita sekä kauralastuja. Samalla kertaantui pikkuleivissä käytetyn murotaikinan teko. 




Kauralastut, isoäidin kranssit, kaneliässät, hilloviipaleet ja vilhelmiinat


perjantai 6. marraskuuta 2015

Nenäpäivän mokkapalat



Koululla vilahteli tänään punaisia neniä ja käytävillä tuoksui huumaava mokkapalojen tuoksu. Peltolan koulun kotitalousryhmät ja oppilaskunta lähtivät mukaan Nenäpäivä-leivontahaasteeseen. Kotitalousryhmät leipoivat Nenäpäivä-mokkapalat ja reippaat oppilaskuntalaiset pistivät kahvion pystyyn leivonnaisten myymistä varten. Kahvion tuotto lahjoitetaan Nenäpäivä –keräykseen, jonka tuottamat varat kanavoidaan yhdeksän avustusjärjestön pitkäjänteiseen kehitysyhteistyöhön Afrikassa, Aasiassa sekä Väli- ja Etelä-Amerikassa. Apu kohdistuu ennen kaikkea lapsiin. Tässä haasteessa saa sekä hyvän mielen että suun makeaksi!



Mokkapalat ovat kaikista googletetuimpia reseptejä Suomessa. Myös kotitaloustunneilla ne ovat kestosuosikkeja vuodesta toiseen. Herkullisten mokkapalojen ohjeen ja muita kivoja vinkkejä löydät täältä



Voit myös halutessasi osallistua Instagramissa pyörivään #nenäleipurit haasteeseen. Osallistu leipomalla omat Nenäpäivä-mokkapalasi tällä Diandran ohjeella ja postaa kuva tai video Instagramiin (2.-15.11. välisenä aikana) hashtagilla #nenäleipurit. Hauskimmat leipomukset valitsee Diandra ja palkintona voit voittaa 100 euron lahjakortin K-kauppaan. Käy siis tutustumassa Nenäleipurit-kisaan ja valmistaudu herkuttelemaan :)

Mukavaa Nenäpäivää!

Mikä ihmeen Nenäpäivä?

Nenäpäivä on Nenäpäivä-säätiön (ent. Ylen Hyvä Säätiön) järjestämä varainkeruu- ja tiedotuskampanja.  viihteen ja huumorin keinoin pyrkii auttamaan kehitysmaiden lapsia, lisäämään globaalia oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa.


perjantai 30. lokakuuta 2015

Karkki vai kepponen?

Hurjaa Halloweenia!
Halloween on kurpitsojen, kepposten ja naamiaisasujen aikaa. Juhlaa vietetään Yhdysvalloissa lokakuun viimeisenä päivänä, Suomessa Halloween juhlat vietetään usein pyhäinpäivän viikonloppuna. Myös Peltolan kotitaloustunneilla oltiin Halloween tunnelmissa. Valmistimme jälkiruoaksi suklaakiisseliä, jonka koristelimme hyytäviksi haudoiksi hautakivineen ja multineen.





tiistai 20. lokakuuta 2015

Väsyttääkö?

 #ENERGIAJUOMAT #KOFEIINI #KOULURUOKA #NUKKUMINEN #NUORET #VÄSYMYS

Energiajuomia, kolajuomia ja nopeasti syötäviä välipaloja. Monen nuoren päivään kuuluvat nämä ruokavalinnat. Nopeaa energiaa, paljon sokeria ja höttöruokaa, vähän elimistön tarvitsemia rakennus- ja ravintoaineita. Kofeiiniakin kertyy päivän aikana sen verran, että nukahtaminen voi olla iltaisin vaikeaa.

Puolessa litrassa limua on saman verran sokeria kuin 22 sokeripalassa

SOKERI JA KOFEIINI

Puoli litraa energiajuomaa sisältää kofeiinia 160 mg eli saman verran kuin reilussa kolmessa desilitrassa kahvia. Tuo määrä saattaa jo aikuisellekin tehdä sydämentykytystä ja hassun olon, saati sitten 14-vuotiaalle kaverille. Nuorilla unihäiriöitä voi aiheuttaa jo puolikkaan energiajuoman sisältämä kofeiinimäärä, joten iltapäivällä nautittu energiajuoma valvottaa pitkälle iltaan. Jos väsymys tuntuu vievän vallan, kanttaa kiinnittää huomiota riittävän unen saantiin, ateriarytmiin ja muutenkin viisaisiin valintoihin. Kofeiinin lisäksi energiajuomista saadaan hurja määrä ylimääräistä energiaa. Kannattaa siis miettiä mitä suuhunsa laittaa! Valintojen tekemistä auttaa melkoisesti, jos kotona on sovitut ruoka-ajat, koulussa hyvä henki kouluruokailujen suhteen ja välipaloihin kiinnittää huomiota. Näin väymys ei pääse yllättämään ja jaksetaan puurtaa eteenpäin niin koulussa kuin vapaa-ajallakin.

Pieni tolkillinen energiajuomaa vastaa 15 sokeripalaa

Käy vastaamassa blogin sivupalkissa olevaan energiajuomakyselyyn! Edit: Kysely on päättynyt. 61 % vastaajista ilmoitti ettei juo energiajuomia. 

tiistai 6. lokakuuta 2015

#AAMUPUURO

Trendikäs tuorepuuro syntyy pienellä vaivalla. Sekoita puuro illalla valmiiksi jääkaappiin, jossa se tekeytyy yön aikana

Tuorepuuro on on nyt pop. Se on helppotekoista, terveellistä ja täyttää vatsan lempeästi pitkäksi aikaa. Tuorepuuroksi kutsutaan puuroa, jota ei keitetä vaan turvotetaan yön yli jääkapissa. Valmistimme kasiluokkalaisten kanssa aamupala ja puurokerralla mansikkaista tuorepuuroa. Hyvin tuntui puuro tässä muodossa maistuvan. Muutama uskalsi kokeilla puurossa superfoodeina tunnettuja chia-siemeniä, jotka geeliytyessään tekevät puuron rakenteesta samettisen pehmeää. Kasien superpuuron ohje on alla.

MANSIKKAINEN TUOREPUURO

2 dl mansikoita
1 banaani
1 rkl chia-siemeniä
2 dl maustamatonta jogurttia
1 dl kaurahiutaleita
1 rkl juoksevaa hunajaa

Paloittele kuorittu banaani. Mittaa banaaniviipaleet, mansikat ja chian-siemenet muovikulhoon. Soseuta sauvasekoittimella.

Sekoita soseen joukkoon puuhaarukalla maustamaton jogurtti, kaurahiutaleet ja hunaja.

Annostele kulhoihin tai jälkiruokamaljoihin. Anna tekeytyä viileässä vähintään 15 minuuttia tai yön yli.

Valmistamalla puuron kannelliseen purkkiin, saat siitä oivan evään!

ATERIARYTMILLÄ VIRTAA

Kertasimme tunneilla myös ateriarytmiä, aamiaisen ja kouluruokailun tärkeyttä. Säännöllinen ateriarytmi vähentää napostelua, pitää verensokerin tasaisena ja hillitsee nälän tunnetta. Omaa, itselle sopivaa ateriarytmiä voi arvioida kuulostelemalla oloaan. Syö hyvää –hanke on tehnyt aiheesta oheisen videon:





torstai 1. lokakuuta 2015

Kahoot! leipävisa



Tuoreiden sämpylöiden tuoksua on vaikea vastustaa! Tällä viikolla Peltolassa on tuoksunut vastapaistetut sämpylät. Maistiaisia on riittänyt myös kotiin ja opehuoneeseen. Seiskaluokkalaisten kotitaloustuntien  aiheena on ollut vilja ja viljavalmisteet sekä hiivataikinaleivonnaiset. Kertasimme opittua Kahoot!-tietovisan avulla.

Tietovisa löytyy täältä nimellä ”Leipävisa”

Mukavia pelihetkiä! 

Kahoot! pähkinänkuoressa


Kahoot! on kätevä monivalintakysymyksiin perustuva tietovisa-ohjelma, jossa pelillisyyttä on korostettu. Kahoot! visaa varten tarvitaan videotykki ja jokaisella oppijalla jokin verkkoon yhdistetty mobiililaite. Opettajan luo monivalintakysymyksistä koostuvan tietovisan GetKahoot -saitilla. Tietovisan alkaessa haluttu visa käynnistetään ja se näytetään videotykillä oppilaille. Oppilaat menevät mobiililaitteillaan kahoot.it -osoitteeseen ja syöttävät siihen tietovisan PIN-koodin. Tämän jälkeen opiskelijat syöttävät nimensä pelikenttään. Kun kaikki ovat päässeet mukaan, visa käynnistetään. Kysymyksen lisäksi yhteisessä näkymässä voi olla asiaan liittyvä kuva tai youtube-video. Oppilaat näkevät päätelaitteessaan vain vastausvaihtoehtojen värit (ja symbolit). Lisäksi taustalla jumputtaa jännitystä tuova musiikki.