lauantai 22. elokuuta 2015

Back to school


 
 
Ensimmäinen täysi kouluviikko on takana ja kaikki opetusryhmät ovat käväisseet ainakin kerran köksäntunneilla. Täytyy kyllä kehua, kuinka mukavia oppilaita Peltolassa onkaan! Ensimmäisillä opetuskerroilla ollaan ryhmäydytty, tultu tutuiksi, kerrattu opetuskeittiössä työskentelyä, hygienia-asioita sekä päästy ihan tosi toimiin. Käytännön töinä olemme valmistaneet pirtelöä, marjasmoothieta, teeleipiä, kinkkusarvia ja kylmää kaakaota. Aika perinteisiä juttua, mutta näiden suosio on taattu vuodesta toiseen. Samalla kertautuvat kotitalousluokan käytänteet astioiden tiskauksesta toisten ryhmäläisten huomioimiseen.
 
Seiskojen valmistama banaani-suklaapirtelö maistuu viilentävänä juomana vaikkapa välipalalla elokuun auringon helliessä!

BANAANI-SUKLAAPIRTELÖ
(2 annosta)

2 dl maitoa
2 dl jäätelöä
½ banaania
1 rkl kaakaojauhetta
1 rkl sokeria
½ tl vaniljasokeria

Ota esille valmistusaineet ja työvälineet. Mittaa aineet muovikulhoon. Sekoita kuohkeaksi sauvasekoittimella. Jaa pirtelö kahteen lasiin ja tarjoa heti.



TVT-VINKKI

Oppilaat voivat kuvata mobiililaitteilla opetuskeittiön vaaranpaikat (sähkölaitteet, terävät esineet ja kulmat, kuumat pinnat jne.). Kuvat kootaan sähköiselle oppimisalustalle, jonka jälkeen keskustellaan keittiön työturvallisuudesta ja hygieniasta. Harjoitus sopii myös hygieniapassiopintoihin orientoivaksi tehtäväksi.



Uudet essut ovat päässeet käyttöön!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti